torstai 9. elokuuta 2012

Aamulenkkejä ja ostoskeskuksia

Tänään soi kello 7.00 muistuttaen ikävästi työstä ja velvollisuuksista. Edellisillan kunnianhimoinen tavoitteemme lähteä kukonlaulun aikaan juoksulenkille rantapromenadille olisi kai haihtunut savuna ilmaan ilman reipasta ystäväämme Pihlua, joka ponkaisi ensimmäisenä ylös ja tsemppasi vaaka-asennosta pystyyn myös meidät muut. "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta", eikö se niin mene. Tosin saatiin vielä puolen tunnin kauneusunet, sillä kellonaika 7.00 muistutti alussa mainittujen lisäksi myös Suomen pimenevistä illoista. Ulkona oli vielä täysi yö valon määrästä päätellen. Kello kahdeksalta me kolme muskettisoturia sitten suunnistimme kohti rantaa kuka enemmän ja kuka vähemmän lennokkain askelin. Matkalla tielle osui jalkakäytävän pätkä, joka oli pelkkää kolisevaa metalliritilää, alla kulki jonkimoinen viemäri. Sitä oli hyvä takoa juoksuaskelin auringonnousun aikaan - epäilemättä lempeä herätys naapuruston asukkaille.


Viemäriritilää pitkin on nastaa lenkkeillä!

Alkuillasta skarpattiin ja lähdettiin tutkimaan tätä kaupunkia muiltakin osin kuin kämppä-ranta -akselilta. Kun oltiin saatu reppu pakattua (rahat ja avaimet niin syvälle kuin mahdollista, sekä kartta ja aurinkorasva turvaa tuomaan) ja päätetty mihin kohtaan asetetaan repun vetoketjut, jotta varkaiden olisi mahdollisimman hankala viedä mitään sitten KUN ne iskevät, kuten Pihla huomioi, hyppäsimme lähijunaan ja matkustimme ihanat kaksi minuuttia viileäksi ilmastoidussa lähijunassa Fuengirolan keskustaan. Sieltä matka jatkui kohti Parque Miramaria, paikallista ostoskeskusta.



Oli loistoilta! Uusia vaateliikkeitä, mielettömiä kenkäkauppoja ja final sale:ja. Ja euron donitseja. (vaikkei vetäneetkään vertoja Arnoldsille) Ilta kirjaimellisesti: täällä on kaupat auki kello kymmeneen saakka illalla, ehtii siis varmasti tyhjentää koko rahapussin sisällön. Mä luulen, että Bull & Bear -liike koituu mun lompakon tuhoksi...

Voinemme siis todeta, että elämä on ihan hyvää!

Mun kaikkein paras suklaansyönti-kaveri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti