Lotta ja Veera palas Suomeen sunnnuntaiaamuna. Nyt on facebookin kautta lentäny info: "Täällä on kylmä!". Suomessa taitaa tosiaan olla syksy.
Viikko tuntui hirveän lyhyeltä ajalta, mutta ehdittiin silti aika paljon. Eräänä pilvisenä päivänä lähdettiin näyttämään neitokaisille Mijasta. Siellä sattui sopivasti olemaan markkinat, jotka oli toteutettu keskiajan henkeen. Myyjät oli panostaneet kojuihin ja itseensä. Näkyi narri, Esmeralda, pyöveli ja monta muuta. Ja olihan se taas hyvä, että oli rahaa mukana... Keskiaika taitaa olla mun juttu!
Niin romanttinen paikka. Satuttiin näkemään hääkuvaukset kirkon puutarhassa ja oltiin myöhästyä bussista, koska oli niin kauniin näköistä. (tosiasiassa ei ollut hätäpäivää, koska bussin köröteltyä ylös vuorelle kuski loikkasi ulos, laittoi ovet säppiin ja istahti viereseen kahvilaan nauttimaan evästä - aikataulut ei täällä ole niin vartilleen)
Oikeana ajankohtana tästä voi ostaa lipun härkätaisteluun. Kerran jos toisenkin pyörittelin ideaa mielessä, oishan se houkuttanut nähdä. Ei vaan nuo kanssasisaret olleet kovin innostuneita asiasta, ja minä oisin todennäköisesti areenan tapahtumien sijaan katsellut märkää nenäliinaa, joten se siitä.
Tässä näitä kavereita. Mijas on kaunis.
Yksi ilta mentiin pelaamaan biitsiä. Tai kuusta päätellen se oli jo yö, täällä(kin) on päivät ruvenneet lyhenemään. Saatiin pelit pystyyn ja oli oikein mukavaa. Jossain kohtaa kentän laidalle ilmesty neljä pikkunappulaa, nuoria poikia, jotka potki jalkapalloa meidän vieressä. Ne kaipas vissiin isompien huomiota, koska kummallisesti niiden pallo oli jatkuvasti keskellä meidän pelikenttää. Kovapäisiä kavereita, ei sana tehonnut eikä elekielikään toiminut. Ja kovia. Sieltä tuli kansainväliset sormimerkit ja "fuck you":t putkeen.
Tämä pikkupoika oli kuitenkin ihan sankari. Kaikkeista kovimman pojan potkaistua biitsipallon johonkin jeeraan tämä säntäsi sen perään ja hämillisenä ojensi sen meille takaisin. Olihan siinä annettava aplodit, ja niissä oli voimaa enemmän kun yhdessäkään sanassa. Yksi toisensa jälkeen pojat siirtyi kentän reunaan seuraamaan peliä, ja aina pallon karatessa joku niistä haki sen juoksujalkaa takaisin kätten taputusten säestämänä. Lopulta tilanne pääättyi siihen, että ne oli kavereina meidän kanssa pelaamassa. Ja oli muuten kovia pelaajia! Nehän iski paremmin kuin me. :)
 |
| Kuva on tarkentunut asenteeseen. |
Ehdittiin myös käymään "Paratiisissa", kuten sitä viidakkopaikkaa tätä nykyä kutsutaan. Yhtä ihmeellinen se oli kun ensimmäiselläkin kerralla.
Tätä aikaa on jäljellä enää kolme yötä ja kaksi päivää - lauantaiyönä 00.40 laskeutuu kone Kokkolaan. Ollaan kaarrettu kouluhommissa kohti loppua. En voi uskoa, että oon oikeasti kahlannut läpi kolme koulukirjaa, ja jotain on vielä päässäkin! Mä tein sen, vaikka aina ei tahtonut usko riittää moiseen, kun ulkona paistoi aurinko koko 30 lämpöasteen vomalla ja olisi pitänyt istua sisällä opiskelemassa ihmisen verenkiertojärjestelmää. (tosin yksi ikävä tutkielma on vielä vaiheessa; kuka kertoisi valaisevia esimerkkejä siitä, kuinka immunologiaa on mahdollista hyödyntää syövän hoidossa...)
Aurinko paistaa ja täällä on yhä kesä. Kun kahlaa mereen aurinkorasvasta tahmeana on vaikea muistaa, että Suomessa on syksy. Ollaan siis otettu kaikki irti kesän viimeisistä rantapäivistä. Ja hankittu viimeisiä tuliaisia. Istuttu illalla rannalla tähtien loisteessa. Kokattu hyvää ruokaa ja nautittu siitä vielä paremmassa seurassa. Hengailtu. Eletty nämä kaksi kuukautta niin täysillä, että tuntuu hyvältä palata Suomeen. Tervetuloa vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti