lauantai 1. syyskuuta 2012

Hyviä juttuja

Alkuun kerrottakoon kaikille jotka huolehditte, että me ollaan grillauduttu vain auringossa! Torstaina Coinissa syttyi maastopalo - parvekkeella näytti tältä auringonlaskun aikaan.

 
Ei meillä silti ole hätää, toistaiseksi liekit ei ole Fuengirolassa asti. (Liekö jo sammuneet?) Ihmisiä on evakuoitu, ja teitä on poikki, mutta hyvin porskutellaan!

 
Piilotettiin koulukirjat ja aloitettiin tämä päivä Plaza Mayorista, suuresta ostoskeskusalueesta. Sisältää niken outletin ja kaikki Espanjan normaalit vaatekaupat muutaman epänormaalin lisäksi. Oikein toimiva kokonaisuus siis. Ostoskasseja lähti mukaan taas monta - luulen, että lähtöpäivänä voi kerrospukeutuminen olla kova sana tilan loppuessa laukusta kesken. Meillä on myös uudet talvitakit, ei siis tarvitse kentällä palella.
 
Muutama ilta sitten käytiin Mr. Wokissa syömässä. Ravintola toimii samalla idealla, ja paremmalla ruualla kun kaikkien tuntema Rax. Sieltä kun muutaman tunnin kuluttua käveli ulos vyö kolme reikää suuremmalla (tai kokonaan laukussa) tunsi totisesti syöneensä.


(google)
Ruokavalikoima oli laaja. Mereneläviä tai lihaa ja wokkivihanneksia, jotka valmistettiin tuoreeltaan. Valmisversiot ulottui sushista vaahtokarkkeihin.
 
Kyllä, nyt voin todeta maistaneeni sushia. Niitä kuuluisia ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja. Haju oli tyrmäävä mausta puhumattakaan.


Kulinarististen makuelämysten metsästyksen sijaan todellisuus näytti siis kuta kuinkin tältä:

 
Meidän matkasta ei ole unohtunut romantiikka. Eräänä aamuna kun kukonlaulun aikaan kiskottiin taas lenkkareita jalkaan, löytyi eteisen lattialta oven alta työnnetty viesti... Siinä se on: Suuri Rakkauskirje.
 
Kuluneella viikolla hankin taas yhden elämyksen lisää ja kävin verikokeissa espanjalaisessa laboratoriossa. Ei se helpoin rasti, kun naaman saa valkoiseksi jo ajattelemalla tilannetta. Selvisin hengissä! Enkä joutunut edes kovin montaa viisiminuuttista selvitellä päätä jälkeenpäin. Voittajan on helppo hymyillä...
 
 
Toinen juttu, joka sai aikaan pärjäämisen tunteen tapahtui läheisessä paperikaupassa, josta olin hankkinut kolme postikorttia. Ehdin liikkeestä ulos ja huomasin saaneeni viidestä kympistä vaihtorahaa murto-osan. Palasin siis kauppaan, ja koska sattumalta kaikki englannin kielen sanat unohtui päästä juuri silloin, ojensin myyjälle 50 euron setelin ja totesi "I". Sen jälkeen näytin vaihtorahoja ja jatkoin "and". Ja heti olin monta kymppiä rikkaampi. Minä vannon elekielen nimeen!
 
Tiedättekö muuten miten tehdään "espanjalaiset" liikenteessä? Auto parkkiin mihin tahansa, esim. liikenneympyrään tai poikittain taskuparkkiin etupyörät jalkakäytävälle, hätävilkut päälle ja asioille. Kätevää!
 
Tänään oli tutustumisilta kaikille niille jotka tuntee mantereen juhan. Puhuja puuttui, joten aloitettiin kahvittelulla, laululla ja esittelyillä. Olipa mukavaa, vaikka nuoria ei täällä vanhojen tuttujen lisäksi olekaan. Lisäksi saatiin kutsu Lea-mummun luokse kuuntelemaan keskiviikkoiltaisin lähetystä Oulunkylästä. Kertoivat, että tämä emäntä on hyvä paistamaan lettuja. Tiedossa siis kivoja iltoja lattiatyynyillä istuen!


Päivä sai loistavan päätöksen rannalla biitsiverkon ympärillä, ja meressä suolaisten jättiaaltojen pärskeessä. Elämä ei ole hassumpaa!

Loistavaa viikonloppua kaverit!

6 kommenttia:

  1. huhhuh, ootte vissii aika kaheleita ku mettäpalon ympärillä roihuessa vaa vietätte aikaa! ps. mese pysy miehenä

    VastaaPoista
  2. :) kyllä maailmaan aina muutama hullu mahtuu! (palo oli vaan yhdellä sivulla, heh) ps. pidetään asiasta huoli!

    VastaaPoista
  3. Huippu lukea sieltä juttuja!!nii tutun näköstä :) nauttikaa x100!oi jos plaza mayoriin pääsis shoppaileen.visa vinkuis!!!!ja tuo wok ravintola.....n.a.m.! Haluaisin lähettää paljon terveisiä lea-mummolle, muillekki sieltä saaduille ystäville, ja pihlalle ja meerille myös!
    T. Vikke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep!! me ajateltiin venyttää penniä pari viikkoa, ja kun Lotta ja Veera tulee ni sitten on juhlat joista visa ei selviä hengissä :D... sitä odotellessa! voin välittää sun puolesta terveisiä:)

      Poista
  4. Bloggaa lisää ja enemmän ja nopeesti. Monta kertaa päivässä kiitos!!!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juujuu, ei ehdi kun on niin kiire opiskella................. 8)

      Poista